maanantai 21. toukokuuta 2012

Iloa ja nautintoa

Iloa sain tänään huomatessani ahkeran nopean vilkaisun perusteella pientä jännää omenapuun oksissa. Kuva on epätarkka, mutta eka nuppu puussa 7vuoteen. Hoitotoimenpiteeni siis auttoivat. Joita en siis aikaisemmin edes ikinä tehnyt. Jos vielä nupusta ilmestyisi kukka, saa omenapuu jäädä ja ehkä kaverinkin seurakseen vielä. Juhuu! Viime syksyn ja tämän kevään työ kaikkinensa alkaa tuottaa tulosta.

 Ja tietenkin tulppanit ilahduttavat. Ja muistiinpanoja syksylle: oranssit, violetit ja valkoiset tulppaanit sekä valkoiset narsissit ostoslistaan. Ja pari kevätesikkoa ja jouluruusua jne.

Pikkuyrttitarhani yrteille varattu neliö sai alun suoraan taimitarhalta. Yrttien takana on talvivalkosipulia. Kohonpenkkiin taidan laittaa katteita, että kosteus sitten pysyy paremmin kasassa. En vain jaksanut katteita kovin paljon vielä napata seinustalta mukaan. Vuohenputkea alkaa jo riittämään, ja tuskin kesän aikana pulaa tulee. Onneksi sitä voi käyttää hyödyksi sitten katteena. Kunhan pystyisi kitkemään.

Muutenkin sekä kukat että rikat ovat viikossa röyhähtäneet. Tämä penkki odottaa kitkijää, vielä ei pää laskeudu alas, joten täytyy hetki odottaa.

Sisällä on kuitenkin jo tomaateissa ekat kukat auenneet. Ja amppelimansikoissa eka raakile. Kyllä ilahduttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti