torstai 22. toukokuuta 2014

Suunnitelmia ja ötököitä

Pihalla ovat kukkien seassa myös kaikenlaiset ötökät mukana. Niitä välillä tulee myös kuviin. Olemme myös keränneet jo niitä lehtokotiloita. Ihan riesahan ne ovat, niille mm. maistunut tänä keväänä Ohotanmaruna. Näinköhän selviää enää uuteen nousuun. Paljon mielummin kuvaa tai julkaisen kuvia muista pienistä ötököistä. Meillä on parhaillaan pieni kirsikkapuu kukassa. Tämä puu on jotain vanhaa kantaa, esiäiti tullut puolison isovanhempien pihalta.


Tuoksuu tai maistuu varmaan hyvältä, koska muurahainenkin sinne oli eksynyt. (näkyy paremmin, kun klikkaa kuvan suuremmaksi).

Tänä kesänä on ensimmäistä kertaa pihalla Spring Green raitatulppaanit. Kauniita. Mutta miten ne nyt jo kukkivat? Luulin näitä myöhäisemmäksi. (mukana hämähäkki)


Jos tänä keväänä muistaisin merkitä kaikki vaaleat tulppaanit nauhoin. Etupihan penkeissä on muuten hempeän romanttisen vaaleanpunasävyistä, seassa vaaleita, mutta keltaiseen vivahtavia tulppaaneja. Taas takapihalla räiskyvässä penkissä on ihan vitivalkoisia tulppaaneja, jotka sopisivat muualle. Myös kokoarviot menivät aika pieleen. Laitoin Princess Ireneä muiden oranssien joukkoon. Mutta tämä jääkin lyhyemmiksi kuin viime vuotiset tulppaanit ja hukkuu niiden jalkoihin. Näistä kuvia sitten myöhemmin. On ollut tekemistä ja kameran kanssa ulkona joko liian kirkkaalla kuvaamassa (jolloin valotus on vähän hankalaa minulle) tai sitten liian pimeällä tai on liian poikki.

Nyt pitää  muistaa tarkistaa, että mikä olikaan maksimimäärä tomattin taimia "minikasvihuoneeseeni". Toivottavasti kirjoitin sen ylös, sillä tällä hetkellä nuo taimet ovat niin pienen raukan oloisia, että tungen niitä muuten liikaa samaan tilaan.

Jos jatkossa muistaisi muitakin asioita tarkistella vähän etukäteen.

2 kommenttia:

  1. Kyllä on noiden tulppaanien korkeus sellasta ettei sitä muista edes katsoa, eikä kaikissa paketeissa näy olevankaan korkeutta.
    Ainahan niitä tompsujen taimia tulee liikaa, pitää olla vielä varataimia, jos yhet kuihtuu ja sitten niitä on liikaa :)
    Mukavia suunnitelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti tosiaan sitä ei aina muista korkeuksia katsella, kumma juttu.

      Poista