torstai 5. helmikuuta 2015

Helmikuun alun lumitilanne

Meillä on lunta. Viime talvena lunta ei ollut.

Helmikuun eka.



Tänään, helmikuun viides.




Noista kuvista ei ehkä kuitenkaan erota lumen määrän kasvua. Joka tapauksessa olemme saaneet hyötyliikuntaa.

Kodin vielä erottaa jotenkin pimeällä penkkojen takaa.



Kotiin on kuitenkin kiva kävellä näissä maisemissa. Kun pakkasetkin ovat olleet lauhoja.



Tuolla lumen alla on kukkapenkkejä ja puita. Kataja taisi hieman painua kasaan lumen painosta ja esittää nyt tykkylumista kuusta Lapissa. Se on tuo kumma kohouma lumen keskellä.




Nyt ei enää haaveilla lumikelloista pihalla kukassa maaliskuun lopussa, vaan lumien sulamisesta ennen vappua. Onneksi taimia voi kasvatella sisällä ja siemeniä piilotella multiin.

Talvi on nyt, seuraava vuodenaika on kevät.

2 kommenttia:

  1. Niinpä, se on sitten niinkuin täällä. Meikäläinen ei osaa kuvitella minkälaista on etelässä tähän aikaan kun ei oo lunta.. Se on erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vaihtelee kovastikin vuodet. Välillä lunta on niin paljon, ettei enää tiedä, minne sitä kolaisi. Välillä taas lunta on hyvin maltillisesti.

      Poista