tiistai 28. heinäkuuta 2015

Harmoniasta sekavuuteen

Pikavisiitti blogimaailmaan. Viime vuonna ostin valkoisen harmaakäenkukan. Kasvi on kaksivuotinen, mutta pahoin pelkään, että se ei ehkä enää kuki ensi vuonna, koska en ole uusia alkuja nähnyt istutuspaikallaan. Ostin tänä vuonna pinkin vai aniliinin, joka aloitti kukinnan. Nyt pitää vielä miettiä nopeasti ja tarkkaan paikka, jossa tämä voisi menestyä. Pidän tästä kasvista kovasti ja sen väristä myös.


Olen vain huomannut, että en sittenkään pidä kaikista väreistä yhdessä. Kumma kyllä, mutta minäkin toivon jonkinlaista väriharmoniaa joihinkin penkkeihin. Jotkut yhdistelmät vain sattuvat minun silmiini (varsinkin livenä). Kuten tässä.


Kuvassa värit näyttävät kuitenkin ihan ok:lta. Livenä punaiset liljat ja sormustinkukan värit riitelevät niin kamalasti, että ymmärrän kyllä joidenkin käyttämän sanan värioksennus. Aina värien sekamelska ei käy silmiin vaan tuntuu jopa mahassa. Jotain siis siirrän ja ihan kohta. Pitää vähän mallailla, kyllä kaikille usein joku ihan hyvä paikka löytyy. Nuo tähtilaukat jäävät myös niin mataliksi ja ovat niin hassuissa suhteissa. Matalia ja mutta laaja ja harva ja melko vaalea lila pallo, että niillekin taitaa tulla siirto. En olisi ikinä uskonut, että minä alan tällaisiin siirtotalkoisiin sen vuoksi, että joku käy silmiini. En osaa etukäteen useinkaan kuvitella lopullista tilannetta, joten tässä sitä taas ollaan. Siirtotalkoissa.

Joku muu kohta taas näyttää minun silmissäni väriensä puolesta täydentävän toisiaan. Tai mikään ei käy kovin pahasti silmiini. Kuten kaatuileva myskimalva, oreganoruukut ja joku laji purppurakeijunkukkaa. Lopettelevat neilikat, joku satunnainen muu kasvi.


Olen myös nauttinut maisemista viime aikoina. Viikonloppuna Savonlinnassa risteilyllä auringonpaisteesta ja maisemista, rantaa kävellessä valon ja varjojen leikistä.


Tänään kesäteatterissa nautin myös sen ympäristöstä. Lampi ja siinä uiva joutsenperhe (kuvattu kaukaa katsomosta) muistutti kovasti siitä, että on kesä, vaikka illan edetessä olin hyvin iloinen villapaidastani.


Melkein pelästyin, kun tajusin, että heinäkuu on lopuillaan. Vilkaisu heinäkuun kuviin kuitenkin todensi sen, että olen ehtinyt heinäkuussa monenlaista. Kasvien lisäksi on kuvia muutamista reissuista, lasten jutuista ja silti olen suuren osan heinäkuusta ollut myös töissä. Pikkasen jo odotan toista, lyhyempää lomapätkääni, jonka aloitan pian. Alkukesän loma latasi pattereita sen verran, että voisin jo kuvitella taipuvani ikkunanpesuun ja kaappien siivoukseenkin.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Mansikkavaras ja haaste

Nyt ei meinaa perässä pysyä. Siis blogirintamalla. Heinäkuussa tapahtuu paljon puutarhoissa ja blogeissa ja minä olen ollut jo lähes pari viikkoa taas töissä. Kun on pakko myös nukkua, niin ei riitä aika taas kaikkeen.

Olen ollut myös ihan laiska ja en ole verkottanut mansikoitani. Olen vain ihmetellyt, kun mansikat eivät punastu. No, verkko voisi auttaa mansikoiden kypsymistä, sillä tänään jäi kiinni raakoja marjoja syövä pikkuinen varas. Siinä se muina oravina vaan pistelee raakaa marjaa poskeensa.



Joissain perennapenkeissä kasvaa taas hyvin kalutun näköisiä kasveja, kun pidin liikaa taukoa kotilotorjunnoissa. Mutta tänä vuonna en ole nähnyt omissa penkeissä vielä yhtään liljakukkoa (vaikka kotilot kyllä haukkaavat välillä liljojakin). Kavereilla sain kuitenkin litistettyä tämän vuoden tarpeiksi liljakukkoja heidän liljoistaan, joten listimään olen kyllä jo päässyt. Lollypop-liljat ovat etupihalla, joka on kuivempi ja jossa on vähemmän kotiloita, joten liljat ovat suhteellisen ehjät. Taustalla maan tasalla rötköttää myskimalvaa, se ei vain kasva ilman tukea missään pystyssä, siis tässä pihassa.


Kiitos Samettihortensialle haasteesta Pikkuinen Puutarhani - blogista. Blogissa on uskomattoman paljon tietoa ja valtava määrä kauniita kasveja. Haasteen tarkoituksena on esitellä kolmea blogia, joita itse seuraa. Minä seuraan monia blogeja säännöllisesti. Jotkut tarkistavat reissussakin uutisia, minä taas muutamia blogeja. On vaikea laittaa tähän vain kolmea blogia, tänään laitoin nämä.

Autuas Olo: kauniita kuvia, ihana ja satoisa kasvimaa ja kirjoittaja Cherin kuvauksellinen musta kissa Nero.

Ja sitten pari blogia, joissa mennään neliöiden puolesta pikkaisen isoimmissa mittakaavoissa, jos vertaa omiin neliöihin.

Päivänpesän elämää: Monta projektia maaseudulla, puutarhaa, vanhojen rakennusten kunnostamista. Kunnioitettava energiamäärä kaiken tekemisessä.

Tylsän mörököllin blogi: Olen käynyt puutarhassa kerran ja voin kertoa, että vaikka mitä jäi näkemättä. Uskomatonta työtä tehty vuosikymmenten ajan. Ja silti puutarha on syntynyt liikoja suunnittelematta, ainakin omistajiensa mukaan.

Näiden lisäksi blogin sivussa lukee kasa muita blogeja, joita seuraan. Niiden lisäksi seuraan ajoittain muitakin, välillä vain lukulistalle laittaminen on muka aikaa vievää. Tähän kyllä tulee aina ajoittain parannuksia.

On ihanaa, että on niin paljon erilaisia blogeja. Suurista ja pienistä pihoista. Eri tyylisiä ja erilaisia kiinnostuksen kohteita. Ja seuraan myös muutamia blogeja, jotka eivät juuri liity puutarhaan.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vinossa tai kierteellä

Tänä vuonna jotkut kasvit eivät kasva suorassa. Ostin viime vuonna kaitaängelmän siementaimen. Laitoin se pienen reppanan paikkaan, joka taisi olla vähän liian ahdas tai varjoinen. Joten nyt se kasvaa kierteellä. Pitää miettiä tälle joku toinen paikka. Tuossa se oli kyllä suojassa siltä, etten kitke sitä vahingossa. Vieläkin vähän mietin, että jääkö tämä puutarhaan vai ei. Paikka ei ainakaan ollut se oikea.


Tänä vuonna ostin ensimmäiset jaloritarinkannukset. Kuvattavaa löytyy vain vinossa kasvavasta Black Nightistä, ostin ja istutin sen nuppuvaiheessa. Vahvat, intensiiviset värit vain joskus puhuttelevat. Vaikka ne vaaleammat ritarinkannuksetkin ovat hienoja, vasta tämä väri sykähdytti kokeilemaan jollain ritarinkannuksella omassakin puutarhassa.


Pihallani on myös hempeitä värejä, mutta en tosiaan aina itsekään tiedä, mikä logiikka pistää ostamaan ja mitä ja milloinkin. Mutta näin (ontuvalla logiikalla) sitä vain uusia kasveja saapuu.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tänään, tässä ja nyt

Meillä on tämä päivä, tämä hetki. Tuleva ja mennyt ovat vain mielissämme. Näin lohdutti eräs viisas, lempeä ja kiltti nainen läheisiään, silloin kun taisteli vielä itse.


Tänään olen yrittänyt itse painaa sen neuvon tärkeänä mieleeni. Pysähtyä ja katsoa ympärilleni ja nähdä sen, mitä ei aina pysähdy katsomaan. Vaikka ajoittain vähän sumuisesti.


Vaikka mieli palaa menneeseen, muistoihin. Ilmeisiin ja eleisiin, jotka elävät enää mielessä.
Vaikka tänäänkin mieleen on tullut epäreiluuden tunne siitä, että elämää tuhoavia asioita on olemassa.


Vielä pitää odottaa hetki, että aivot tajuavat, että jotain on muuttunut, kaikkea ei voi korjata ja parantaa. Hyvästit tuntuvat silmissä. Ja en voi kuvitellakaan sitä vaikeutta, joka kaikkein läheisimmillä.


Mieleen painetut muistot voivat kuitenkin pitää elossa sen, joka on jo mennyttä.


Tämänhetkisen lempinäkymäni (kuva yläpuolella) halusin tallentaa mieleeni ja kuviin. Jos aistit eivät ole valppaina havainnoimaan joka päivä, ei synny myöskään muistoja mieliin.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kärsivällisyyttä opettelemassa

Joudun opettelemaan kärsivällisyyttä kasvien kanssa. Varsinkin pionien ja uusien kärhöjen kukintaa saatan joutua odottamaan kauankin. Nyt kukkii kärhö Piilu.


Ja luultavasti siksi, että siinä oli nuput jo ostohetkellä. En ikinä raaski leikata niitä heti matalaksi kasvattelemaan juuria. Haluan nähdä kukinnan. Ja usein seuraavana vuonna kärhö ei sitten kasvakaan kovin loisteliaasti. Tosin en aina saa kaikille kärhöille tehtyä niiden vaatimia maanparannustöitä. Ja joutuvat välillä asustelemaan vähän huonoissakin olosuhteissa. Sentään ihan pienenä köynnöksenä lahjaksi saatu (muutama vuosi sitten) madame Julia Correvon on tänä vuonna kasvattanut kunnolla pituutta ja tekee nuppuja. Toisaalta hänen korkeutensa on vasta viime ja tänä vuonna saanut kunnon ravinteita ja multaa ympärilleen.

Viime aikoina olen nähnyt taas niin paljon niin hienoja kärhöjä, että mielessä köynnösluettelo vain kasvaa ja lisää kärsivällisyyden opettelua tulee olemaan myös jatkossa, kunhan ensin valmistuu ne kaikki uudet istutusalueet, jotka myös ovat vasta mielessä ja kuvitelmissa. Harmi, että budjetti ja aika eivät anna kaiken tapahtua nyt heti. Ja harmi, että en ole luonteeltani Duracel-pupu, vaan nautin myös vain ihan olemisesta. Sillä yhdistelmällä ei kaikki sitten tapahdukaan niin nopeasti.


Mutta onpahan suunnitelmia varastossa. Ja samalla voi todeta, että eihän tässä oikeasti mikään kiirekään ole.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Jumissa

Tämän ruusun nuput ovat olleet iäisyyden tässä jamassa, jumissa nupussa. Olen unohtanut tämän maatiaisruusun nimen, tekee juurivesoja. Kerrottu vaaleanpunainen, keltainen keskus. Ei kasva kovinkaan korkeaksi. Viime vuonna kukki samaan aikaan kiinanpionien kanssa.


Samaan aikaan Valamonruusu on kukkinut jo täyttä päätä. Korkeimmillaan se kipuaa yhdessä leikkaamatonta orapihlajaa pitkin parin kolmen metrin korkeuteen.


Nyt kiinanpionit lopettelevat.


Paitsi nimetön pioni, joka tekee myös sivukukintoja.


Ja liljat aloittavat, kuten lilja Lollypop. Ja näköjään kuvista voi taas todeta, että en taaskaan muistanut riipaista kaikkia rikkiksiä pois.


Ja hartiat ovat myös olleet jumissa, saman kävin toteamassa myös hierojalla. Perussairauteni, nivelpsoriasis on vahingoittanut vasenta nilkkaani, joten tuntuu, että koko vasen puoli kropasta on se, joka helposti kärsii. Tällä hetkellä eniten hartiat. Onneksi hieronta taitaa tällä kertaa auttaa hartioihin. Ihoni voisi pitää taas sellaisesta aurinkoisesta helteestä, jolloin voisi taas maata rannalla ja antaa auringon hoivata kutisevat kohdat. Edes pari päivää.

Myös muisti on jumissa. Tätä ongelmaa yritän vähentää tulevaisuudessa, joten yritin kerrankin olla istutusten lomassa järkevä. Otin kuvan kasvista, jonka istutan, sen jälkeen kuvan kasvista ja nimilapusta ja sitten vielä kuvan paikasta, johon se istutan. Tässä istutettu tähkätädyke Rosen Rot, istutettu lähelle kurjenpolvia, pionia, idänunikkoa. Tämä on nyt yksi kuvista, jotka pitää sitten ensi keväänä kaivaa esiin.


Muistiinpanojeni seasta kasvien tietojen etsiminen on välillä hankalaa. En halua enää kitkeä vahingossa istuttamiani kasveja seuraavana keväänä. Nytkin minulla on joku mysteerikasvi kasvamassa. Olen varma, että se olen istuttanut, mutta ei ole kyllä mitään käryä, että mikä se mahtaa olla. Kunhan kukkii, niin kysyn blogistanian kasvituntijoilta apua. Olen nyt vihdoin aloittanut piirtämään ja kirjoittamaan istutuskarttoja, joihin yritän kaivaa kasvien paikkoja ja nimiä. Samalla se on vähän haastavaa, kun pidän myös kukkapenkeissä sellaisesta vähän sekaisesta ja villistä tunnelmasta, niin kasvitkaan eivät kasva jonoissa tai riveissä. Kartta joutuu olemaan sellainen summittainen. Ja kunhan sitten muistaisi kaikki kasvisiirtelytkin kirjoittaa ylös, helpottaisi eloa kummasti.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Hyvät heinäkuiset istutuskelit

Heinäkuussa on ollut ihan hyvät perennojen siirto- ja istutuskelit kahden päivän helteiden jälkeen. Alennusperennoita (ja myös ihan täydellä hinnalla ostettuja) on päässyt maahan, kun ei ole itse tarvinnut miettiä kasteluita. Pionit pikkaisen kärsivät näistä hyvistä istutuskeleistä. Tai lähinnä valkoisin on pikkasen rusehtavakin. Ihmeen hyvin osa pioneista on kestänyt sateet.


Viileämmät säät ovat silti saaneet pionit kukkimaan kauemmin kuin helteillä. Mutta viileät ja sateiset säät säikyttivät selvästi rusotuomipihlajoitani. Niissä on keltaisia lehtiä. Ääk. En halunnut ottaa niistä kuvia. Olisitte luulleet syksyn jo tulleen.

Suhteeni omaan pihaan ja puutarhaan on muuttunut paljonkin vuosien varrella. Ennen työleiriltä näyttävät ja tuntuva harrastus on nykyisin jotain muuta. Kun on elämässä jotain hyvin raskasta, puutarhurointi ei minua houkuta. Paitsi aggressioiden purkuun elämänlangan (=peltokierto) kiskominen voi toimia. Jos on raskasta, mutta ei liian, silloin puutarhurointi voi auttaa. Se antaa kropalle tekemistä. Jotain pientä tai suurta askaretta, jota tehdessä voi miettiä eloa ja elämää. Tai keskittyä vain hetkeksi tai pitkäksi ajaksi kerimään rikkaruohojen juuria. Tai antaa kokonaan muuta ajateltavaa, kun pohtii pää sauhuten, että miten hommat oikeasti kannattaisi tehdä. Ja sitten yhtäkkiä voi huomatakin, että mieli täyttyy ilolla, kun näkee lempikasvin tai lempinäkymän juuri sillä hetkellä. Tai sitten bongaa jotain omaan nimimerkkiin sopivaa kuvattavaa ja voi miettiä, että alkaisiko keräämään vihreäkukkaisia kasveja.


Viime vuonna ostin neilikkaa katukirppikseltä. Se paljastui sulkaneilikaksi, joka on haalean vaaleanpunainen ja istutettu vahingossa kohtaan, jossa on myös akileija, jonka uloimmat terälehdet ovat samaa väriä.


Ostin jo aikaisemmin (pari vuotta sitten) verikurjenpolvi Max Freyn ja sen kumppaniksi ohotanmarunan. Maruna joutui kotiloiden ateriaksi. Nyt kokeilen tätä paria uudelleen sellaisessa paikassa, jossa kotilot eivät hypi niin silmille.


Pikkuhiljaa pihalla tapahtuu kaikkea kaunista. Siltä ainakin tuntuu, että tosi pienin askelin. Ja joskus taas tosi nopeasti. Kaksi päivää meni, että en tuijotellut tomaatteja. Taisivat pitää siitä, että niitä ei hoputeta ja yritetä katsella pakottaa kasvuun. Sillä nyt ne ovat onneksi ottaneet pienen spurtin ja löysin myös pienen aavistuksen pienestä sadosta (joka valmistuu ehkä jouluksi).

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Puutarhapäivät

Eilen tein tuntikaupalla kaikenlaista hommaa pihalla. Tarkoitus oli mennä ajamaan nurmikko. Aina ei ehdi sitä  mitä piti. Huomiselle on luvassa sadetta, joten istutuksia olen tehnyt ja perennojen siirtoja ja pitihän se nurmikkokin ajaa ennen sadetta. Siinä samalla haahuillessa virisi taas uusia suunnitelmia. Kuten suunnitelmia siitä, missä olisi kiva istuskella. Ja minkälaisessa penkissä.

Osa asioista kyllä tapahtuu ihan suunnittelemattakin. Viime postauksessa kerroin, että ihmettelin kurjenpolven korkeutta, huitelee yli metrissä. Tässä siitä kuva. Kutsun tuota kurjenpolvea nyt Orioniksi, kun en tiedä parempaa nimeä. Kulkee pitkin kärhötelinettä. Tässä kukki aikaisemmin alppikärhö Cecile, nyt kurjenpolvi ja myöhemmin kärhö Aljunshka. (ja seassa on kyllä yksi ruusupapukin.) Tuijottelen tätä ihmettä joka päivä ihmeissäni ja olen tyytyväinen, että annoin sen kituliaan taimen vahvistua. Voi olla, että tämä on poikkeusvuosi kurjenpolven korkeuden suhteen, mutta ei haittaa. Alla siniset nyppykurjenpolvea ja taustalla hieman punertavaa isotähtiputkea.


Toisaalla ihastelen kyllä pionejakin. Ainoat kolme kukkivaa kiinanpioniani kukkivat niin samaan aikaan, että olen haaveillut Pionien kodin sivuilla etsimässä erittäin aikaisin ja erittäin myöhään kukkivia pioneja myös. En vielä yhtään tiedä, miten ne neljä kiinanpionia, jotka viime vuonna istutin, tulevat kukkimaan. Kunhan nyt kukkisivat ensi vuonna.

Valkoisen kiinanpionin lapussa lukee Shirley Temple ja sitä vieläkin epäilen. Kuitenkin samassa penkissä on valkoista kurjenpolvea, Album ja valkoista harjaneilikkaa. Pian kukkivat myös tummemman punaiset harjaneilikat. Tämä penkki vetäisee jossain vaiheessa räikeämmät värit, kun tumman punaiset ja keltaiset liljat aloittavat. Keltaista tässä on nytkin, kuvaan ei vain kaikki satu. Tähtilaukat avautuvat tähti kerrallaan.


Vastavaloon kuvailut tekivät tänään tällaisia kuvia. Lupauksia kukinnasta.


Ja täysin väritöntä.


Puutarhaelämä on taas maistunut hyvältä.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Poksahduksia

Hellepäivät olivat niin kaivattuja. Monta tuntia rannalla. Kotona välillä syömisen yhteydessä pihakierros. Pikku yritys kitkeä helteessä ja hiki valui silmille. Kukkia avautui lämmöstä, melkein kuulin poksahduksia. Unikko Royal Wedding vastavaloon taustalla nyppykurjenpolvia. Näitä sain kaksi kukkimaan kahden vuoden takaisista kylvöistä.


Ja tuntematon kurjenpolvi vastavaloon. Tämä on nyt kiivennyt noin metrin mittaiseksi kärhötelinettä pitkin. Uskomaton. Näillä tienoilla on ollut Geranium Orionin lappu. Lehti voisi täsmätä, mutta voiko se olla niin korkea. Viime vuonna jurotteli ja taisin ostaa sen edellisen vuoden syksyn alesta rääpäleenä.


Viime vuonna halusin lisää kiinanpioneja, kun näiden omieni kukinta kestää niin vähän aikaa. Tänä vuonna tilanne ei ole vielä kiinanpionien kukinnan suhteen kovin erilainen, sillä tällä pihalla, näillä taidoilla tai ostettujen taimien kanssa kukintaa menee aina se hetki. Eli ehkä ensi vuonna on uusissakin pioneissa nuppuja.

Shirley Templenä ostettu valkoinen pioni runsastuu vuosi vuodelta.


Tuntematon pioni, jonka keskusta on vaaleampi on myös runsastunut. Tämä on vanhoilta pihoilta sukulaiselta.


Ja viime vuoden katukirppiksen sika säkissä ostos, iso pionin juurakko. Nyt alkaa näkyä jo tämän kerrottua muhkeutta.



Pionin takana on tämän kesäloman projekti. Minulla nämä projektit ovat muutaman neliön kokoisia ja edistyvät ajoittain hitaanlaisesti. Jos ennen töihin lähtöä saisi istutuksetkin edes jotenkin kuntoon.


Ja käytävän (pururadan) toisen puolen siistittyä. Tuo paikka ei tule olemaan laatan lopullinen paikka, mutta on väliaikaisesti tuossa. En oikein käytä juuriesteitä, mutta tuota maata en millään jaksanut kuoria kunnolla. Pieneenkin maan kuorimiseen menee kamalasti aikaa.


Projekti on etupihalta, joka on aika käyttämättömänä. Maa tiivistä ja puiden juuria olevaa savea. Kallio on saven alla, ei hajuakaan, että missä kohtaa. Joten pakko tehdä pienesti tai suuremmin koholla olevia penkkejä, sillä muuten tuohon maahan en saisi istutettua juuri mitään. Haaveilen, että etupihalle tulee selkeämmät käytävät, selkeämmät istutusalueet ja hyvin huonosti voiva nurmikko eli rikkaruohikko vähenee. Tuolla on nimittäin tosi hankala pujotella sähkökäyttöisen ruohonleikkurin kanssa. Vaikka tuo kohta on etupihalla, se ei näy juuri tielle.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kotipihalla

Olin muutaman päivän reissussa. Kotiin palaaminen on aina jännittävää. Siis sen suhteen, että onko joku kukassa tai onko menettänyt jonkin kukinnan. Koska en ollut varsinaista hellepäivää reissussa, ei mikään kukintakaan tainnut mennä ohi. Kiinanpionien nuput pullistelevat, joka vuosi jännittävää odottaa kukintaa.

Isotähtiputki on tosiaan runsas. Tätä ostin viime vuonna yhden jakopalan. Ja nyt tosiaan ymmärrän, miksi tämä voi itsenäisesti kasvaa suurellakin alueella. Täytyy jatkossa miettiä ehkä tämän paikkaa. Taustallaan sinertäviä kurjenpolvia.


Kanadanvuokko on myös melkoisen runsas lisääntyjä. Tämänkin paikkaa on hyvä harkita. Joidenkin mielestä kukkapenkki ei ole paras paikka. Kuvassa nimettömän (pitää tutkia muistiinpanojani) kurjenpolven seurassa. Taustallaan nyppykurjenpolvi (mahdollisesti Tcschelda, kuten Samettihortensia veikkasi).

 
Akileijojen leviäminen ei haittaa yhtään, eikä varsinkaan näiden erilaiset variaatiot. Nyt löytyi aika vaalea variaatio, jossa on kuitenkin hieman hyvin vaaleaa keltaista tai kermanväristä.
 
 
Tähtilaukat ovat pikkuhiljaa avautumassa. Hienoja avautuessaan, mutta olisin odottanut hieman syvempää tai intensiivisempää väriä. Ehkä se vielä muuttuu.
 
 
Oli ihana saada edes yksi tosi kuuma hellepäivä omalle lomalle, jolloin ei ollut aikatauluja. Rannalla oli muitakin. Kunhan muistaisi aina laittaa itsellenikin aurinkorasvaa ekoina hellepäivinä, vaikka ne olisivatkin vasta heinäkuussa.



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Avoimet puutarhat 2015, osa 3

Iitistä ajelin Lahteen katsomaan kahta sellaista pihaa, joita en ole aiemmin nähnyt. Olivat ensimmäistä kertaa kai aukikin. 

Renkomäessä on Minnan ja Karin puutarha, jota oli tehty alle 10 vuotta. Uusi metsäpuutarha-alue oli valmisteilla. On muuten hienoa nähdä puutarhoja, joissa kerrotaan tai näkee hommien jatkuvan. Valmista ei tarvitse olla.

Puutarhassa kiinnitin juuri tällä kertaa eniten huomiota portteihin, pergolaan ja kasvihuoneeseen, johtuu ihan siitä, että jotain terassia pitäisi saada omallekin pihalle. Pergola näytti kauniilta joka paikasta katsottuna. Kukkapenkeissä käytettiin katteita rikkaruohojen voittamiseksi.


Portti ja pergola sopivat yhteen hyvin.


Ja grillauspaikkakin oli hyvin tyylikäs ja hallittu ja kaunis. Paljon työtä tehty ja kaunis, valoisa ja aurinkoinen piha.


Seuraava piha oli Kristiinan puutarha. Olin jo vähän poikki tässä vaiheessa, mutta en niin poikki, ettenkö olisi vielä jaksanut puutarhoja kierrellä.

Kristiinan puutarha ja koti oli rakennettu metsän paikalle, isoja runkoja oli jätetty muutamia. Ne olivat hyvin vaikuttavia. Puutarha oli melko metsäinen ja varjoinen, aivan ihana. Ja näin, että puolivarjossakin kasvaa monia aurinkoisen paikan kasveja. Kristiinan puutarhassa oli käytetty paljon maanpeitekasveja.

Itse rakennettuja portaita ja kulkuväyliä.


Osa puutarhasta oli rakenteilla oikealla puolella. Sitä en tarkoituksella kuvannut, vaan sitä, kuinka hienosti asvaltti muuttuu puuterassiksi ja kulkuväyliksi.


Tässä puutarhassa oli kaikkea. Puutarhasta olisi pitänyt ottaa kymmeniä kuvia, että olisi saanut kaikkea sitä tunnelmaa kuviin.


Polut ja kaikki olivat niin siistejä. Ei uskoisi, että pihalla on ajoittain juoksentelee myös 6 koiraa.


Kaikkea ei nähnyt kerralla, piti kiertää muutamaan kertaan. Näin hyvin korkealla mäntyä kiipeävän köynnöshortensian, ei oikein mahtunut kuvaan. Ja tajusin, että en ottanut kaikista penkeistä edes kuvia. Sitä se päivän puutarhojen kiertäminen teettää. Alussa ei  meinaa muistaa kuvata ja lopussa alkaa olla jo vähän väsynyt, eikä muista, mitä on kuvannut.

Silti näitä päiviä jaksaisi kyllä kesässä useammankin. Paljon ideoita ja joka kerta katsoo asioista aina vähän uudesta näkökulmasta.