sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Viheliäiset juuret

Olen kitkenyt pitkästä aikaa. Huoh. Päivänpesän Katja varoittelee istuttamasta rohtoraunioyrttiä lähelle perennapenkkiä.

Minä varoitan muista kasveista. Älä koskaan ota metsässä kauniista valkoisena kukkivaa karhunkiertoa omaan pihaasi. Se viihtyy kosteassa. Ja sillä on juuret, jotka voivat maan alla köynnöstää kuten kasvi köynnöstää puissa. Tässä kuva melko pienestä juuresta. Katkeavat helposti. Vieressä koon 40 saapas.


Kuivassa maassa juuret pysyvät kurissa kuivuuden takia.

Lontoon metrokartta tulee minulle mieleen noista juurista.


Toinen kasvi, jota ei kannata päästää lähelle perennapenkkiä on vadelma. Sekin ehtii maan alla aika pitkälle.


Ämpärit täyttyvät aika nopeasti juurista, kun kitkemisen saa alkuun. Jos olisi viisas, kitkisin joka ikinen päivä vähintään vartin tai puoli tuntia, pysyisivät nuokin kurissa. Käytännössä en kitke joka päivä. En edes joka toinen päivä.

12 kommenttia:

  1. On kyllä iso urakka, kun yrittää päästä eroon viheliäisistä juurikasvustoista. Varmaan jokaisella on kokemusta jostakin sellaisesta kasvista. Meillä sellaiseksi osoittautui revonpapu, joka valloitti yhden kukkapenkin kokonaan. Sitten piti purkaa koko penkki. Onneksi sain juuret pois. - Mukavaa sunnuntain jatkoa! Meillä sataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ainoa vaihtoehto kaivaa kaikki pois. Pikkuiset juuriesteetkään eivät estä kaikkia kasveja.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Minä en kitke edes joka viikko :D Rohtoraunioyrtti on kamala vaikka ulkonäkö on kaunis. Meillä vinhoista leviäjistä tarha-alpi on pysynyt hyvin kurissa, samoin vuohenkello. Karhunkiertoa ei onneksi meillä ole vaikka naapurissa se on ongelmana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla on varmasti omat murheensa rikkakasvirintamalla.
      Toivottavasti ei naapurista leviä teille tuo karhunkierto.

      Poista
  3. Kauhulla odotan, milloin naapurin aidan lähistöllä kasvava karhunköynnös levittäytyy meille. Raja-alueelta olen sitä jo kitkenyt, mutta naapurin puolelle en voi mennä.
    Tänään kitkin rikkaruohoja ahkerasti, sillä märästä maasta ne lähtevät helposti irti. Kunpa ehtisikin joka viikko kitkemään. Silloin rikat pysyisivät paremmin kurissa. Pakko tyytyä muutamaan kunnon sessioon kesässä ja muuten nyppiä aina ohikulkiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi todella järkevää kitkeä joka viikko. Kun ei ole niin järkevä, niin tulee vähän suurempia urakoita kerralla.

      Ohikulkiessa nyppiminenkin on hyvä keino vähentää rikkoja.

      Poista
  4. Meillä pihaa reunustavan vesakon reunalla vaanivat kielot, saniaiset ja villivadelmat, kaikki ikäviä leviämään. Olen käyttänyt juuriesteitä, jotta eivät pyrkisi penkkeihin, mutta aina niitä muutama jostain ilmestyy..
    Nyt olisi kyllä otollinen aika kitkeä, kun maa on kosteaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä paras juurieste taitaisi olla metrin syvyinen betoni. Kosteaa maata olen hyödyntänyt parina päivänä ja homma jatkuu.

      Poista
  5. Joo meillä tunkee vadelma metsästä joka paikkaan! Tunkee itsensä joka penkistä, tänä vuonna tein hyötykasvilaatikot niin eivät sinne toivottavasti itseään tunge.... Ja saatoin tehdä virheen, mutta juuri istutin Rohtoraunioyrtin perennepenkin taakse metsää rajaamaan, katsotaan leviäväksi kallion koloon vai perennapenkkiin päin 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat ovat sinnikkäitä. Onneksi vadelmien juuret eivät ole ihan niin syvällä kuin monella muulla kasvilla.

      Poista
  6. Ups, nyt en edes tiedä mikä tuo karhunkierto on..toivottavasti pääset siitä eroon. Minullakin on kyllä ties mitä riesakasveja mutten jaksa välittää, hutilus kun olen. Ei kyllä taitaisi olla muuta elämää jos joka päivä kitkisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunkierto on kai oikea sana, mutta elämänlangaksi sitä kutsutaan. Aitoelämänlangassa on hämmentävän samanlaiset lehdet. Tuo vetää monenlaiset kasvit kumoon, sen vuoksi sitä katkon ja välillä vedän juuria pois. Pitääkin ottaa joskus syksyllä kuva, mitä se tekee, jos vapaana mellastaa.

      Ei kyllä joka päivä jaksaisi kitkeä. Se on ihan totta.

      Poista