lauantai 29. lokakuuta 2016

Sateinen lauantai

Olen ollut pois puutarhamaailmasta noin pari viikkoa. Tänään sateisena lauantaina tuulessa ja sateessa kuvailu oli pikkaisen hankalaa. Syysasteri Patricia Ballard kukkii.


Myös kaunopunahatuista osa näyttää olevan lähes elossa.


Keijunmekko terassilla sen sijaan on selvästi elossa.


Olimme viikon pois maasta ja sinä aikana oli kuulemma satanut ensilumi. Olin ihan tyytyväinen, että en sitä ollut todistamassa (auto oli parkissa kesärenkailla). Ensilumi luultavasti sai hevoskastanjan riisuutumaan ja tiputtamaan kerrankin keltaiset lehtensä maahan.


Haravoitavaa riittäisi rutosi, mutta kotiinpaluun jälkeen olen ollut koulutuksissa ja vettä on satanut. Ei ole oikein ollut säätä ja aikaa haravoinnille.

Jopa osa tuoksuherneistä vielä kukkii jotenkin. Mutta riiputtavat kukkiaan vähän miten sattuu.


Pienet ja suuret väriläikät kyllä piristävät mieltä. Toisaalta taas puutarha on vaipumassa kyllä kohti ruskeaa ja mustaa ja harmaata.






8 kommenttia:

  1. Syysasterit ovat siitä kivoja, että ne kukkivat näin syksyllä hyvin pitkään.
    Täällä meilläkin on satanut lähes koko päivän.
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on satanut enemmän ja vähemmän nyt kolme päivää. Syysastereita voisi olla useampiakin.

      Poista
  2. Meillä satoi koko päivän ja myös eilisen ihan kaatamalla. Vähempikin riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli eilen illalla kunnon rankkasateita. Tänäänkin on vettä tullut. Märkiä lehtiä ei tee mieli haravoida.

      Poista
  3. Onpa hauska, kun löytyy vielä jotakin kukkivaa. Meillä lumisade vei kaiken kukkivan mennessään.- Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Noista syysastereista tykkään, mukavia väripilkkuja, niitä voisi hankkia syyskukkijoiksi! Paljon kukkivaa kuitenkin pihaltasi löytyy vielä. Meillä ei ole paljoa satanut, pari päivää tihuutti vettä, aurinkoa on riittänyt, lunta ei laisinkaan, vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen päivä sateissa oli ihan tarpeeksi. Toivoisin, että tänään ehtisin vähän haravoimaan.

      Poista